A    B    C    D    E    F    G    H    J    K    L    M    N    P    R    S    T    V    W    

 
Leo Mechelin
Kuva:museovirasto

Leo Mechelin 1839-1914

Leo (Leopold) Mechelin oli haminalainen sotilasvirkamiehen poika, joka suoritti lakitieteen kandidaatin tutkinnon 1864 ja ryhtyi senaatin kopistiksi. Hän kuitenkin jatkoi opintojaan Tukholmassa ja Pariisissa. Tohtoriksi väiteltyään hän hoiti 1870-luvulta alkaen kameraali- ja hallintolainopin ja valtio-oikeuden sekä talousoikeuden ja kansantaloustieteen oppituoleja. Hän oli autonomian ajan loppupuolen tärkeimpiä suomalaisia poliittisia johtajia. Hän oli oikeusoppinut ja valtio-opin asiantuntija ja puolusti venäläistämistoimien aikana Suomen oikeuksia perustuslaillisista lähtökohdista käsin. Mechelin muodosti 1905 hallituksen, ns. Mechelinin senaatin, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä poliittisena hallituksena

   
 
 
 
   
 
 
 
 
 
   
 
   
 
© 2004 Finnica Kymenlaakso