A    B    C    D    E    F    G    H    J    K    L    M    N    P    R    S    T    V    W    

 

Tapani Lemminkäinen 1912-1971

Tapani Lemminkäinen syntyi ja vietti nuoruutensa Jaalassa. Lemminkäisen perheen kaikki lapset harrastivat taiteita: piirsivät, maalasivat, kirjoittivat tarinoita ja runoja, lauloivat ja soittivat. Tapani Lemminkäinen oli monipuolinen lahjoiltaan. Hän toimi paitsi graafikkona, taidemaalarina ja kuvataideopettajana, myös kirjoittajana, kansanperinteen kerääjänä, näyttelyiden organisaattorina,kuvataiteen puuhamiehenä, vieläpä soittajana ja omien soittimiensa rakentajana. Kirjoittajana hänen näkyvin aikaansaannoksensa oli jaalalaista kansanperinnettä kokoava kirja ”Seulan pohja”. Lemminkäinen oli hyvä ja tarkka piirtäjä ja dokumentoija, mutta ennen kaikkea hän oli graafikko. Lahteen hän perusti vapaan yksityisen grafiikkakoulun Lito-Lemminkäisen, jossa opetti grafiikan eri menetelmiä. Lemminkäinen toimi kuvataideopettajana myös kouluissa ja kansalaisopistoissa. Hän kuoli vaikeaa sairauteen vuonna 1971.

   
 
 
 
   
 
 
 
 
 
   
 
   
 
© 2004 Finnica Kymenlaakso