Kymenlaaksoa halkova Kymijoki on milloin missäkin muodossa painanut syvät jälkensä maakunnan vaiheisiin. Kymenlaaksoa on totuttu pitämään eräänlaisena rajaseutuna ja tuo raja on usein ollut kirjaimellisesti veteen piirretty viiva. Kymijokeen on sijoitettu muinaisten hämäläisten ja karjalaisten välinen heimoraja, sitä pitkin on kulkenut lääninraja ja kaikista selvimmin sillä on ollut erottava merkitys, kun itä ja länsi ovat valtakuntina kohdanneet joella toisensa. Kymijoki on myös yhdistäjä, joka on vuosisatoja ruokkinut laaksonsa asukkaat sekä muualta sen rannoille saapuneen väen. Kymijoen merkitys on niin paikallinen kuin valtakunnallinenkin.

Kymijoki pysyi erämaavirtana aina 1100–1200-lukujen vaihteeseen saakka, josta lähtien laakson varsinaisen asuttamisen voidaan katsoa alkaneen. Epäilemättä taloudellisilla tekijöillä oli osuutta uudisasutuksen syntymiseen Kymijoen rannoille. Eteläisessä Suomessa ainutlaatuisen runsaiden Kymijoen lohi- ja siika-apajien äärelle saapui väkeä ympäröiviltä seuduilta sekä Ruotsista ja Saksasta saakka. Pian tuli muitakin. Joki tarjosi mahdollisuuden kaupankäyntiin, joten sen rannoille syntyi nopeasti vakituista asutusta.