Olen syntynyt Kuusankoskella työläisperheeseen. Vanhempani ovat muuttaneet kumpikin lapsina vanhempiensa mukana Kymenlaaksoon, mutta itse olen syntyperäinen kuusankoskelainen. Kymenlaaksosta ja Kuusankoskesta minulle tulee ensimmäiseksi mieleen vapaus. Asuimme ns. sudeettialueella, jossa kaikki talot, perheet ja ihmiset olivat samanlaisia. Ihmiset olivat tasa-arvoisia keskenään ja lapsuuttani leimasi voimakas yhteisöllisyys. En muista lapsuudesta minkäänlaisia rajoittavia rakenteita, jotka olisivat säädelleet elämäämme. Emme tienneet ympärillä tapahtuvista asioista; tv:tä ei ollut, emmekä olleet yhteydessä ympäristökuntiin. Ei ollut mitään, mihin verrata omaa elämää, joten mielikuvitus sai lentää ja kaikki tuntui mahdolliselta. Se toi vapauden tunteen niin sieluun kuin ajatuksiinkin. Siitä olen todella kiitollinen!

Kymenlaaksosta kaipaan eniten ihmisten lisäksi lapsuuden maisemia. Lapsuudesta muista potkukelkkamatkat kouluun sekä suuret valkoiset pilvet, joita laskettiin tehtaalta joskus ilmaan. Ne olivat talon korkuisia suuria lipeäpilviä, mutta emmehän me sitä silloin tienneet. Meistä oli todella hauskaa sukeltaa niiden pilvien läpi Kymijokeen uimaan. Erään kerran päätimme lähteä ystäväni kanssa Kotkaan pyörällä. Kun sitten pääsimme vihdoin perille, olimme aivan väsyksissä ja kello oli jo paljon. Silloin ei ollut kännyköitä, jolla soittaa kotiin. Meillä ei ollut rahaa junalippuun tai yöpaikkaan. Menimme itkien rautatieasemalle, jossa kiltti veturinkuljettaja otti meidät pyörineen kyytiin ja tarjosi kyydin takaisin. Silloin junalla pääsi Kuusankoskelle saakka. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka vähän olimme liikkuneet ympäristössä; ajattelimme, että Kotkahan on tässä aivan lähellä, pyöräilymatkan päässä. Hiihdin lapsena paljon, joten kaunein paikka Kymenlaaksossa on talvinen luminen maisema Kuusankoskelta pohjoiseen Jaalaan päin. Samoin Kymijoen rannat ovat vertaansa vailla.

Hyvä sana kuvaamaan kymenlaaksolaista ihmistä on väljä. Ei ole pitkää historiallista perimää, joka olisi muovannut mielen. Kymenlaaksolaisista on moneen paikkaan. Näen sen erittäin positiivisena piirteenä, jos ei ole jämähtänyt paikalleen. Kymenlaaksosta on lähdetty aina "ulos", hyvä maantieteellinen sijainti on antanut siihen hyvät mahdollisuudet. Kuusankoskelaisten henkilöihin tunnen jonkinasteista sukulaisuutta, vaikkemme oikeasti sukulaisia olisikaan. Kuusankoskelaisuus yhdistää. Murre on tietysti ensimmäinen asia mistä tunnistaa kymenlaaksolaisen, vaikkei paikallinen murre herätäkään niin suuria tunteita, kuten esimerkiksi savolainen tai pohjalainen murre. Pyrin nykyisessä työssäni käyttämään kymenlaaksolaista murretta, mutta miet ja siet olen jättänyt pois. Ne eivät sovi "Ulla Taalasmaan" suuhun.