Olen syntyperäinen kotkalainen. Vanhempani ovat muuttaneet työn perässä Savosta Kotkaan. Isäni meni töihin Ahlströmille. Meidän perheen kohdalla puhe Kotkasta savolaisten Amerikkana pitää siis täysin paikkansa. Mummola ja sukujuuret minulla on Savossa, mutta tunnen itseni täysin kotkalaiseksi. Saaristo ja meri luovat niin voimakkaan kotkalaisen identiteetin, ettei ajatus kymenlaaksolaisesta taustasta tunnu omalta. Kouvola tuntuu kotkalaisesta olevan kaukana sisämaassa.

Olen asunut joka puolella Kotkaa, joten voin sanoa, että olen nähnyt kaupungin kaikki puolet. Korela ja Langinkoski keisarinmajan ympäristössä oli lapsuuden leikkipaikka. Nykyään sitä hämmästelee kuinka upeissa maisemissa sai lapsuutensa viettää. Korelan mattolaiturilla käyn edelleen pesemässä mattoni, vaikka olen asunut kymmenen vuotta Helsingissä. Se on se ainoa oikea mattolaituri! Korelasta muutimme Mäntykankaan kautta Puistolaan ja lopulta Mussaloon. En tuntenut itseäni kymiläiseksi, vaikka nuorena jouduin lähes joka ilta siitä asiasta väittelemään.

Kymenlaaksolainen ihminen on mielestäni työtätekevä, jolla on jalat tiukasti maassa. Sellainen sanonta on, että maton reunalta ei kauas putoa. Se sopii hyvin varsinkin kotkalaisiin. Kotkalaiset ovat myös hyvin kansainvälisiä ja satama luo tunteen, että kaupungista pääsee pois helposti katsomaan suurta maailmaa, jos haluaa. Toinen asia, mikä tulee mieleen ihmisistä, on urheilun seuraaminen. Kotkassa etenkin koripallo oli hyvin suosittua. Kaikki seurasivat KTP:n pelejä ja Larry Poundista oltiin ylpeitä. Musiikki on myös kotkalaisille tärkeää. Aina korostettiin, että Kotkasta tulee kovia soittajia, mutta vaikka perinteet ovat vahvat, muusikon tie on pitkä tie. Pelkkä Kotkan seudulla menestyminen ei riittänyt, vaan piti tähdätä pidemmälle ja tehdä töitä sen eteen, kuten Junnu, Rempo ja kumppanit. Kouluaikoina erikoistuttiin siis joko musiikkiin tai urheiluun ja musiikki puolella jazz oli ehdoton ykkönen. Itse pidin enemmän iskelmämusiikista.

Kymenlaaksolaisuus ja kotkalaisuus näkyvät työssäni selvemmin murteena. Pyrin myös esittämään paljon Junnu Vainion lauluja, koska olen kasvanut niiden mukana. ”Kotkan poikii ilman siipii” on vakiolaulujani, ja niin upea valssi. Ennen kyseistä laulua muistutan olevani Kotkan "poikasii" ja tuon terveiset kotikaupungistani.

Kymenlaaksolaiseen luontoon liittyy ehdottomasti vesi. Minun mielikuvissani etenkin virtaava vesi, ei niinkään meri. Itse asiassa tulin Kotkan meripäivälle ensimmäistä kertaa veneellä vasta tänä kesänä. Lapsena koluttiin kaikki joenrantakalliot ja suot. Nyt aikuisena luontoa katsoessa tulee mieleen, että tällaista sen luonnon tulee olla. Alueen luontoa tulisikin nostaa enemmän esille. Sapokka Kotkassa on hyvä esimerkki, mutta paljon voisi tehdä. Eron huomaa selvästi, kun vierailee muualla Suomessa. Esimerkiksi Porvoossa on vesi otettu hyvin kaupunkikuvaan mukaan. Mutta se on osa tämän alueen henkeä; ensin työ sitten vasta huvi!

Nyt Helsingissä asuessani Kymenlaaksosta kaipaan tuttuuden ja turvallisuuden tunnetta, joka täällä on. Kaupungilla tulee vastaan tuttuja naamoja. Käydessäni Kotkassa toivon nostalgiaa, en niinkään suuria uudistuksia, vaikka nekin ovat vältämättömiä. Kaunein paikka on Kotkan Santalahden Maijansalmesta näkymä merelle. Kävin siellä usein koirani kanssa kävelyllä. Maakunnan tulisi käyttää tulevaisuudessa enemmän hyväksi omia voimavarojaan; etenkin kaunista luontoa ja kaikkia niitä lahjakkaita ihmisiä, joita täällä asuu. Toivon maakunnalle tulevaisuudessa kaikkea hyvää!