Kouvolassa syntynyt urheilutoimittaja.
KAIKKI TIETÄVÄT KYMENLAAKSOLAISEKSI!

Olen syntyperäinen kouvolalainen. Olen asunut vasta 11 vuotta
Helsingissä, jonne muutin Savonlinnan ja Jyväskylän
opiskelun jälkeen. Opetin tosin vielä välissä
yhden vuoden Kouvolassa Sarkolan ala-asteella, jonka jälkeen
vasta muutin Helsinkiin. Kouvolan Tornionmäen ja Kotkankallion
tunnen kuin omat taskuni. Meitä oli siellä porukka nuoria
kavereita ja puuhailtiin yhdessä kaikenlaista. Sukujuureni ovat
myös kymenlaaksolaiset, sillä molemmat vanhempani ovat
kotoisin Valkealasta. Parhaat kaverini asuvat Kouvolassa ja etenkin
kesäisin vietämme paljon aikaa Kymenlaaksossa.
Meillä on kesäpaikka Valkealassa. Olen siis tiiviisti
yhteydessä maakuntaan. Seuraan etenkin Kouvolan tapahtumia,
kunnallispolitiikkaa ja uutisia. Luen töissäkin aina
Kouvolan Sanomia. Kaikki MTV3:lla tietävät, että
olen Kouvolasta.
Kymenlaaksolainen tausta näkyy työssäni
hyvällä maulla varustettuna kotiinpäin vetämisenä.
Viljelen mielelläni selostuksissani viittauksia Kouvolaan
ja Kymenlaaksoon. Esimerkiksi, jos joku jääkiekkoilija
on jossain vaiheessa uraansa pelannut KooKoossa, mainitsen
yleensä siitä. Teen myös paljon kymenlaaksolaisten
urheilijoiden haastatteluja, jos se vain on mahdollista. Tulen
myös mielelläni juontamaan maakuntaan erilaisia tapahtumia
ja muutenkin teen yhteistyötä kymenlaaksolaisten kanssa.
KOUVOLA - MAINETTAAN PAREMPI

Koen olevani ensisijaisesti kouvolalainen. Itse asiassa en
ole ollut aivan selvillä Kymenlaakson rajoista. Kymenlaakson
murre pistää heti korvaan, kun sitä kuulee. Jos
vaikka TV:stä kuulen puhuttavan Kymenlaakson murretta, on
minun mentävä katsomaan kuka "meiltä
päin" on telkkarissa. Sanonta "meiltä
päin" kattaa kohdallani koko laaksokunnan. En ole
koskaan ymmärtänyt puhetta siitä, ettei Kymenlaaksolla
olisi omaa identiteettiä. Kymenlaakso on maakunta siinä
missä Etelä-Karjala tai Hämekin on. Myöskin
Kouvolan maine "turhana kaupunkina" on aina ihmetyttänyt
minua. Kouvola on kiva pikku-kaupunki, joka kehittynyt paljon edukseen
viime vuosina. Etenkin kävelykatu Manski, Kasarminmäki ja
Hansa-keskus ovat siitä hyviä esimerkkejä.
Kymenlaaksolaiset ovat mielestäni sopeutuvaisia, mutta hieman
pidättyväisempiä kuin esimerkiksi eteläkarjalaiset.
Kymenlaaksolaiseen ihmiseen usein liitetty vaatimattomuus ei
mielestäni näy enää nuorimmissa ikäpolvissa.
Nuoret osaavat olla ylpeitä kotiseudustaan ja tuoda sitä
positiivisesti esille. Kymenlaaksosta ja Kouvolasta kaipaan kotoisuuden
tunnetta, joka siellä vieraillessa syntyy. Kaikki paikat Kouvolassa
ovat tuttuja. Vaikka olen asunut Helsingissä yli kymmenen vuotta, en
tunne kaupunkia kovinkaan hyvin. Kauneimpia paikkoja Kymenlaaksossa ovat
Repovesi, Vuohijärvi ja Valkeala yleensä.
Näen Kymenlaakson tulevaisuuden positiivisena. Pääkaupunkiseudun
läheisyys on etu sekä Kasarminmäen ja varuskuntien
kehittäminen ovat varmaa satsausta tulevaisuuteen. Maakunnassa on
lukuisia hienoja nähtävyyksiä ja paikkoja, ja uskon, että
Kymenlaaksoon muuttaa paljon väkeä tulevaisuudessa.
SANA-ASSOSIAATIOT
SALPA
Salpausselkä ja Salparinteen yläaste
KASARMI
Kasarminmäki ja kasarmintori
PAPERI
Kuusaan ja Voikkaan paperitehtaat sekä haju
KARTANO
Ravintola Kymenkartano ja Aurantola
KÄPPÖIN
Lapanen (oikea vastaus!)
RUUSU
Suutarin ruusutarhat sekä seinäruusut Tirvan lavalla
KLAMI
Virolahden Klamila ja hapanvellijuhlat
KUSTAA
Suuri rantatie, museotie