Olen ollut 30 vuotta maailman teillä ja kun minulta kysytään mistä olen kotoisin, vastaan aina, että Kymenlaaksosta. Olen syntynyt, kasvanut ja elänyt koko elämäni Iitissä, mutta ensisijaisesti olen kymenlaaksolainen.

Kymenlaakso on ainutlaatuinen paikka. Missään muualla Suomessa ei ole tämänkaltaista jokilaaksoa, jossa suurteollisuus pitkin jokivartta tuo alueelle vaurautta; StoraEnso, Ahlström, Metso Paper, Myllykoski, UPM Kymmene. Nämä nimet tunnetaan ja ne herättävät Euroopassa arvostusta. Teollisuuspaikkakuntien ympärille ovat levittäytyneet suuret ja mahtavat maanviljelyspitäjät Iitti, Elimäki ja Anjalankoski.

Missään muualla Suomessa ei teollisuus ja maanviljelys elä rinnakkain, toisiaan ruokkien kuin täällä. Se näkyy poliittisessa identiteetissäkin; sosiaalidemokraattien vahvimmalla kannatusalueella on silti kolme keskustalaista kansanedustajaa, vaikka alueen väkimäärä on näinkin pieni.

Kymenlaaksossa asuu kotiseuturakkaita ihmisiä; joka kylässä on oma kotiseutuyhdistyksensä. Omaa kotiseutua siis arvostetaan paljon. Kymenlaakso on lämmin! Usein pelätään, että tiivistyvä yhteistyö alueiden välillä ja kuntaliitokset johtavat identiteetin katoamiseen. Päinvastoin. Kun alueet saavat lisää taloudellisia resursseja, ne pystyvät toimimaan aktiivisemmin ja sitä kautta identiteetti vahvistuu. Suomen liittyessä Euroopan unioniin pelättiin suomalaisuuden ja oman identiteetin katoavan. Miten kävi? Suomi ei ole koskaan ollut niin vahva ja itsenäinen kun se on nyt! Oman kulttuurin ja identiteetin vaaliminen on perusedellytys kaikelle yhteistyölle. Kymenlaaksolaiset ovat tässä suhteessa turhan vaatimattomia. Pelko oman paikallisen identiteetin katoamisesta johtuu suuremmaksi osaksi siitä, että alueelta puuttuu suuria johtajahahmoja, jotka sanovat miten asiat ovat.

Kymenlaakson monipuolisuus on luonnon ja historian osalta aivan omassa luokassaan. Tällä on linnoitusketjut; salpalinja, Hamina, Ruotsinsalmi ja Utti, Suomen suurin kartanokeskittymä ja Kustaa III on ratsastellut täällä pitkin poikin ja yöpynyt talonpoikaisissa taloissa. Tämä on myös heimojen raja-aluetta. Hämäläiset ja karjalaiset ovat sekoittuneet täällä, savolaisia piirteitä ei täällä sen sijaan ole. Oman lisänsä maakunnan värikkyyteen ovat tehneet alueen varuskunnat. Kymmenet tuhannet miehet ovat suorittaneet asepalveluksensa Kymenlaaksossa. Kuvitelkaa sitä tarinoiden määrää, joka näistä muistoista syntyy. Kuinka moni ihmissuhde on solmittu ja perhe perustettu täällä?

Ollessani Helsingissä ja Brysselissä yhteisiä asioita hoitamassa kaipasin eniten Kymenlaakson rauhaa ja luontoa. Kaupungin vilinässä metsä ja sen tarjoama hiljaisuus tuli usein mieleen. Arvostan suuresti sitä, että olen saanut syntyä, kasvaa ja elää täällä. Tämä alue on opettanut minulle laajakatseisuutta. Kymenlaaksolaisuus näkyy ja kuuluu myös työssäni. Murre on tietysti se, joka ensimmäisenä tulee esiin ja on se näkyvin piirre.

Minulle kaunein paikka Kymenlaaksossa on Iitin kirkonkylä, joka on vuonna 1990 valittu Suomen kauneimmaksi kirkonkyläksi. Vesistöt kahden puolen, vanha punainen kirkko paanukattoineen ja vanhat rakennukset ympärillä. Ja pappila. Aivan omaa luokkaansa. Miljöö on onneksi suojeltu, joten sinne ei ilmesty ikinä neonvalojen rivistöjä, joissa lukee ”bar-baari”.

Näen Kymenlaakson tulevaisuuden valoisana. Pahin murrosaika muuttotappioineen on mielestäni ohitettu. Maakunnan vahvuus löytyy teollisuudessa, matkailussa ja eriomaisessa ympäristössä lapsiperheiden elää. Kymenlaaksolla on kaikki edellytykset menestykseen ja se vaatii lujaa yhteistyötä.