 |
| |
| Etusivu > Televisio > Artikkelit |
| Finnica Kymenlaakson toimitus |
| Hello näköradio, tervetuloa digitelevisio! |
Toisen maailmansodan jälkeisen populaarikulttuurin merkittävin mediatapahtuma on ehdottomasti ollut televisiotoiminnan läpimurto ja nopea leviäminen.Television historia alkaa itse asiassa yhtä kaukaa kuin koko mekaanisen jäljentämisen aikakausi. Merkittävä askel tässä kehityksessä oli saksalaisen Paul Nipkowin vuonna 1884 esittämä ajatus siitä, miten kuva voitiin hajottaa pisteiksi ja jälleen koota. Tähän ajatukseen perustuvaa ns. Nipkowin pyyhkäisylevyä käytettiin 1920-luvulla ensimmäisissä televisiokokeiluissa.
1920-lukulla televisiolähetyksiä kokeiltiin Yhdysvalloissa, Englannissa ja Saksassa. Englannissa John Logie Baird oli jo vuonna 1926 esitellyt puolimekaanisen televisiovastaanottimensa. BBC aloitti koelähetyksenä vuonna 1929. Vuonna 1936 lähetykset olivat jo säännöllisiä, kaksi tuntia päivittäin. Lähetystoiminta alkoi myös muualla, Yhdysvalloissa vuonna 1928, Japanissa vuonna 1931, Saksassa ja Ranskassa vuonna 1935 ja Neuvostoliitossa vuonna 1938. Tutkimuskirjallisuudessa ajoitukset vaihtelevat jonkin verran sen mukaan, millaisia lähetyksiä pidetään "varsinaisena lähetystoimintana".
Suomessa ensimmäinen julkinen TV-lähetys tapahtui toukokuussa 1955. Ensimmäiset TV-vastaanottimet oli hankittu maahamme saman vuoden alussa Tallinnan television aloitettua tuolloin myös Suomen etelärannikolla näkyneet lähetyksensä. Yleisradion Suomen television säännöllinen ohjelmatoiminta alkoi vasta vuoden 1958 alusta. Ensimmäinen ohjelma oli tasavallan presidentin pitämä uuden vuoden puhe. Television katsomiseen vaadittiin myös lupa vuodesta 1958 alkaen. Ensimmäisenä vuonna lupia lunastettiin runsaat 7500. Vuonna 1960 lupia oli jo yli satatuhatta. |
|
|
Copyright © 2005 Finnica Kymenlaakso |